Pääpuhujana on professori John Casti, joka johtaa ääri-ilmiöiden yhteiskunnallisia vaikutuksia tarkastelevaa kansainvälistä X-Events-hanketta International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA)- tutkimusinstituutissa.
Casti suoritti tohtorin tutkinnon matematiikassa University of Southern Californiassa vuonna 1970. Tämän jälkeen hän työskenteli RAND Corporationssa sekä Arizonan, Princetonin ja New Yorkin yliopistoissa ennen siirtymistään IIASA:n vuonna 1973. Vuonna 1986 hänet nimitettiin Wienin yliopistossa operaatiotutkimuksen ja systeemiteorian professoriksi. Vuosina 1992-2002 hän työskenteli Santa Fe Institutissa.
Castin kirjallinen tuotanto kattaa suuren määrän tieteellisiä artikkeleita, oppikirjoja sekä tulevaisuudentutkimuksen kentällä paljon mielenkiintoa herättäneitä yleisteoksia. Tutkimuksessaan hän on yhä rohkeammin siirtynyt tarkastelemaan sitä, miten yhteiskunnalliset ilmiöt ja eritoten yhteisölliset mielialat (’social moods’) ohjaavat yksilöiden ja yhteisöjen käyttäytymistä. Tuoreimmassa kirjassaan ”Mood Matters: From Rising Skirt Lengths to the Collapse of World Powers” hän pohtiikin sitä, millä tavoin yhteisöllisten prosessien kautta muovautuvat kollektiiviset ilmiöt – kuten vaikkapa populaarikulttuuri ja sen tyylisuuntaukset – vaikuttavat poliittisiin kehityskulkuihin ja peräti sivilisaatioiden nousuun ja tuhoon. Esityksessään Casti tarkastelee näitä kiehtovia ilmiöitä uuden kirjansa valossa, joka on saanut osakseen paljon myönteistä kritiikkiä.
Castin esitelmä kuuluu myös Aalto Systems Forum luento- ja keskustelutilaisuuksien sarjaan. Esitelmää kommentoi Suomen Riskienhallintayhdistys ry:n puheenjohtaja Ilkka Ilmonen.
Seminaarin ohjelma kokonaisuudessaan: | |
13.15 | Seminaarin avaus FORSin puheenjohtaja, prof. Ahti Salo, Systeemianalyysin laboratorio, Aalto-yliopisto |
13.30 | Riskitietoinen turvallisuuden hallinta – ääri-ilmiöiden käsittely ydinvoimalaitosten riski- ja turvallisuusanalyyseissä TkT, Jan-Erik Holmberg, VTT |
14.15 | Ääri-ilmiöt finanssikonsernin riskimalleissa DI, Petri Viertiö, Pohjola Pankki Oyj |
15.00 | Kahvitauko |
15.15 | Ääri-ilmiöt yhteiskunnallisessa riskienhallinnassa TkT, Tuomas Raivio, Gaia Consulting Oy |
16.00 | Who and What Determines the Future? Prof. John Casti, International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA) |
17.00 | Kommenttipuheenvuoro Suomen Riskienhallintayhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Ilmonen |
17.10 | Vapaamuotoista seurustelua pienimuotoisen tarjoilun merkeissä |
Seminaarin hinta on seuran jäsenille 50 euroa ja muille 200 euroa. Hinta sisältää esitysmateriaalit sekä tarjoilut.
Seminaariin voi osallistua myös liittymällä samalla FORSin jäseneksi, jolloin 50euron osallistumismaksu sisältää myös tämän vuoden jäsenmaksun.
Seuraan kuuluvat perusopiskelijat saavat osallistua seminaariin veloituksetta, mutta ilman tarjoiluja.
Ilmoittautumiset maanantaihin 22.11 mennessä alla olevalla lomakkeella tai seuran sihteerille sähköpostilla osoitteeseen fors(at)hse.fi.